Härkömäki – Yhdistyksen metsätila
Raiskiosta rahasammoksi
Keski-Suomen Metsänhoitajat ry osti vuoden 1951 lopulla puolet Härköjärvi-nimisestä tilasta. 39 hehtaarin suuruinen metsätila sai nimekseen HÄRKÖMÄKI (R:no 19:4). Metsätila sijaitsee Muuramen kunnassa Jyväskylän rajan tuntumassa. Maaperä oli erinomaista, mutta puusto oli ostohetkellä myyty ja metsä suureksi osaksi pilalle hakattua, kerrotaan että melkein viimeistä myyntikelpoista kalikkaa myöten. Voi vain kuvitella, miltä Härkömäen rinteet näyttivät ostohetkellä. Liki parikymmentä hehtaaria oli puutonta aluetta, muutama hehtaari rääseikköinä jätepuuston vallassa ja loppu harsittua metsää. Lisäksi ne olivat reheviä, nopeasti heinittyviä sekä vesottuvia rinteitä. Puuvaranto olikin ostohetkellä arvion mukaan 40-50 m3/ha. Mutta 25 vuodessa puuvarasto saatiin tuplattua ja 45 vuodessa se nelinkertaistettiin metsänhoitotoimin.Tänä päivänä Härkömäki on kukoistava metsätila, jossa metsämaata on yhteensä 37 hehtaaria. Kokonaispuusto käväisi jo yli 180 m3/ha.
Tilanhoitajat olleet alansa ammattilaisia
Myönteisen kehityksen ovat viitoittaneet tilan vastuuisännät ”Tilanhoitajat”. Heidät valitaan vuosittain yhdistyksen syyskokouksessa (1-2 jäsentä). Nykyiset tilanhoitajat ovat Jaakko Kaipainen ja Petri Kilpinen. Tilaa on hoidettu pitkäjänteisesti ja metsänhoidollisin perustein, myös myytävää puutavaraa on saatu kohtuu runsaasti. Pääkohde rahalle on ollut yhdistyksen Mukuramaja, lisäksi on pystytty rahoittamaan osaksi eräitä jäsenkunnan opintomatkoja. Jäsentalkoot ovat aina olleet yhdistäviä tekijöitä, milloin istutuksissa, heinimisessä, taimikonhoidoissa ja harvennuksissa. Nuotiopannukahvit ja eväsmakkarat ovat maistuneet tosi hyviltä Härkömäen tapaamisissa ja talkoissa. Härkömäkeä on käytetty nykypäiviin saakka paljon myös opetustarkoituksiin. Siellä on järjestetty mm. metsänomistajille erilaisia kursseja ja käytännön metsänhoidollisia opastustapahtumia.
Mannisen Petäjän rauhoitus
Yhdistyksen 75-vuotisjuhlavuonna 2000 päätettiin rauhoittaa pysyväksi tilan muistomerkiksi komea kilpikaarnainen mänty tilan luoteisnurkalta. Sen oli tilanhoitaja Mannisen Teuvo jättänyt aikoinaan säästöpuuna pystyyn. Mänty sai nimekseen ”Mannisen Petäjä”. Muuramen kunnalta saatiin rauhoituspäätös. Juhlavuoden kevätauringossa 4.5.2000 marssivat metsään rauhoituskilven pystyttäjät: Teuvo Manninen, Petri Kilpinen, Matti Knuutila, ympäristösihteeri Kari Saari kunnasta ja luontotoimittaja Matti Härkälä Keskisuomalainen-lehdestä. Petäjä rauhoitettiin virallisesti ja ”Manninen ja Mannisen Petäjä” ikuistettiin kameroilla. Juttu oli kuvan kera lehdessä ja se sai myönteistä julkisuutta esimerkkitekona ihmisille, joilla on arvokkaita luonnonmuistomerkkejä maillaan. On Härkömäen ja sen metsäkuvioiden nyt edelleen hyvä elää ja kasvaa Mannisen Petäjän katseen alla.